keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Pakkaamisen syvin olemus

Talovahti, check. Lapsen hoito, sovittu. Oma loma ja miehen vapaat töistä sovittu ajat sitten. Pakkaaminen aloitettu, auto tankattu, hyvät 4- vuotis hääpäivät toivotettu molemmin puolin. Passit ja muut asiakirjat pakattu. Käsilaukun sisältö laitettu osittain mukaan lähtevään laukkuun. Yritän aina olla suhteellisen järkevä matkalaukkuja pakatessani, mutta välillä tästä tuntuu kyllä olevan logiikka kaukana. Olen aamupäivän ajan pakannut vähän sieltä ja vähän täältä, yrittänyt leikkiä muksun kanssa välillä ja luonnostella tätä postausta syömisen ohessa. Ateljeella pitää vielä käydä, mutta onneksi talovahti tuli jo niin pääsen pyörähtämään työpaikalla ilman kolmevuotiaan vilkasta seuraa.

Ranta No25 poronnahkalaukku poronnahkaa nahkalaukku kotimainen finnish design bags reindeer leather
*Ranta No25- laukku ja seuraavassa kuvassa näkyvät hapsukorvikset saatu blogin kautta.
Elle syyskuu 2016 lehti muotilehti cobblerina kännykkäkotelo nahkaa vaaleanpunainen nahkakorvikset hapsukorvikset

Vaatepuoli on vähän vaiheessa, mutta rullatessani mieheni vaatteet pienempään tilaan huomasin, että hän on ottanut yllättävän paljon hienompia vaatteita mukaan - kauluspaitoja, Hugo Bossia, Calvin Kleinia... Päätin rullata pari juhlavampaa mekkoa itsekin mukaan ja toivon, että ne ovat vielä lähtiessäkin matkalaukussa. Pakkaaminen jäi omalta osaltani tälle päivälle, sillä muksu viskoi eilen vaatteeni pois laukusta jotain etsiessäni ja laittoi omia pehmolelujaan laukun täyteen. Aikansa niitä raijattuaan sisällä matkalaukusta tulikin merirosvolaiva ja piilopaikka. En raaskinut kieltääkään, kun toinen niin iloisena leikki. Jospa tänään vähän sujuvammin, hän ei ehkä "mummin hoitoon" ihan noin paljoa tavaraa tarvitse.

bloggerstyle outfit ootd finnish styleblogger furla metropolis furla bags gossip girl highheels esprit jacket skirt
Jakku ja hame - Esprit / Laukku - Furla / Korkokengät - Gossip Girl

Reissussa ollaan useampi päivä ja vaatekertoja pakkasin mukaan enemmän kuin tarvitsisi, mutta silti mietin, että riittääköhän ne. Kaksi hienompaa mekkoa, neljä napapaitaa, kauluksellisia paitoja kaiketi pari kappaletta, kaksi minihametta ja kolme kynähametta. Korvikset, yksi kaulakoru ja iltalaukku. Lukemista matkalle - uusin Elle- lehti ja Barbara Taylor Bradfordin Pariisin viikot- kirja, jonka lainasin pikkusiskolta ajat sitten.

leather earring fringly accessories bronze cobblerina Finnish design korvikset nahkakorvikset hapsukorvikset

kännykkäkotelo hapsukorvikset cobblerina elle lehti elle magazine finland my accessories

Pitäisi varmaan laittaa laturit, meikit, vara- akut ja shampoopala matkalaukun syövereihin ennen kuin unohtuu. Alusvaatteet voisivat myös olla aika must- juttu. Kalenteri ja muistivihko vielä puuttuu. Kööpenhaminassa on hieman lämpimämpää kuin Suomessa, joten yksi jakku riittää ja neuleita en viitsi pakata edes mukaan. Mutta mitkä kengät pakkaan matkalle mukaan?? Pitäisikö matkalaukkuun pakata kassi, mikäli Köpiksestä löytyykin jotain? Mennään ainakin tällä yhdellä sinne asti, vaikka molemmat saisivat isommat laukut ruumaan.

eteiseen rakennettu kenkähylly oma kenkähylly miten kengät esille kenkien säilytys korkokenkien säilytysvinkki highheels shoeholic how to storage my shoes

Kaikesta pakkaushäsläämisestä huolimatta olo on tavallaan seesteinen - hääpäivän ja miun  26-vuotis synttäreiden kunniaksi tehtävälle reissulle lähdemme vain me kaksi, joka on todella harvinaista. Ja varsinkin, kun olemme lähdössä ulkomaille. Aikuisten reissu elämäni rakkaimman ihmisen kanssa. Jos jotain unohtuu ottaa mukaan, niin se ei varmaan ole mitään tärkeää. Kunhan olemme yhdessä ja matka- asiakirjat mukana, niin reissusta tulee mahtava ja ikimuistoinen. Ihanaa olla monta päivää ihan kaksin, mutta ihanaa on myös se, että jatkan lomaani aina ensi keskiviikkoon asti ja saadaan viettää laatuaikaa lapsenkin kanssa tämän lomani aikana. Reissun ajan meillä asuvan talovahdin takia someen uskaltaa päivittää reissukuulumisia, eli jos en blogiin inspiroidu kirjoittamaan niin todennäköisesti laitan kuvia ainakin Instagramiin (@vivianmslb) ja/ tai blogin Facebook- sivuille.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille ja mukavaa Kööpenhaminan matkaa meille!

maanantai 19. syyskuuta 2016

Esprit A/W 2016 - Syksyn parhaimmat


Liehuvia epäsymmetrisiä neuleita, aitoa villaa, nahkarotseja ja petroolinsinistä - niistä on tämän syksyn muoti tehty. Kauppojen rekit ovat pullollaan murrettuja sävyjä aina viininpunaisesta petrooliin ja siitä metsänvihreään. Erilaisia tekstuureja, vahapintaisia housuja ja geometrisia kuvioita löytyy nyt helposti. Itseäni ihastuttaa eniten nahka ja epäsymmetriset neuleet - miten kauniilta voikaan näyttää yksihihainen neule! Ja vahapintaiset housut rouheilla yksityiskohdilla, ne ostaisin heti mikäli käyttäisin housuja omassa pukeutumisessani. Kieltämättä tekisi mieli käydä mallailemassa housuja ihan päällä, jotenkin nuo nahkamaiset housut viehättävät ja näyttävät todella hyvältä omaan silmään.

yksihihainen neule epäsymmetrinen neule kuviollinen hame syksyn muoti 2016 2017 pukeutuminen syksyllä
Yksihihainen neule ja kuviollinen hame Esprit / Korkokengät Gossip Girl

esprit paidat syksy muoti väljät paidat petroolinsininen petrooli

materiaali tekstuuri nahkajäljitelmä musta mokkanahka

asymmetric cardigan my style bloggerstyle girly look autumn winter fashion 2016-2017
Väljän neuleen kanssa vyötärö ei katoa kun laittaa neuleen helmaa edestä hameen vyötärön alle. 

vahapintaiset pillifarkut nahkamaiset housut nahkamainen pinta kapealahkeiset housut

Ostin itselleni taskullisen kynähameen mielenkiintoisella tekstuurilla ja hyvin istuvalla vyötärönauhalla. Arkikäyttöön hame on täydellinen ja kynähameen ruutukuvio on helposti yhdisteltävissä erilaisiin vaatteisiin. Espritillä hametta sovitellessani yhdistin sen lampaannahkaiseen rotsiin ja omaan River Islandin napapaitaani, mielestäni oikein toimiva yhdistelmä arkeen ja työhön, varsinkin kun oma alani on hyvin luova. Nahkarotsi on malliltaan sellainen, mitä olen jo tovin miettinyt omaan takkivalikoimaani ja pehmeä nahka oli miellyttävää päällä.

nahkatakki aitoa nahkaa joensuu nahkarotsi rock kynähame taskullinen ruudullinen hame

crop top style napapaita tyyli tyyliblogi pukeutuminen syysmuoti 2016 joensuu lifestyle

Nahkarotsi - Esprit
Napapaita - River Island
Kynähame - Esprit
Korkokengät - Gossip Girl

Syksyn uutuuksista löytyy myös muita takkeja bikertakeista villakangastakkeihin, joissa löytyy sävyjä vaaleansinisestä punaiseen ja siitä petrooliin. Viime talvena ompelin itselleni petroolinvärisen hupullisen villakangastakin, joten itselläni ei ole tällä hetkellä tarvetta toiselle, mutta onhan tämä takki aivan ihana malliltaan sekä sävyltään.

villakangastakki esprit petrooli petroolinvärinen Espritin talvitakit

Joensuu Esprit myymälä talvitakit 2016 villakangastakit syysmuoti

talvitakit villakangastakit petrooli pohjois- karjala blogi

petrooli villakangastakki villakangas takki vyöllä muoti fashion wool coat

Ponchot ovat aina syksyisin erittäin ajankohtaisia ja nehän tuovat huoletonta ilmettä asuun kuin asuun. Nyt välikautena ponchot toimivat lämmikkeenä ja näitä vaatekappaleita voi pukea monellakin eri tavalla. Espritin valikoimiin oli tullut hempeitä sävyjä eli esimerkiksi vaaleanpuna- valko- harmaaraidallisia ponchoja. Hienoa neulosta olevat vaatteet voi jättää edestä auki, kietaista kiinni vyön tai rintakorun avulla. Helmasta löytyy perinteisesti ohuet lankahapsut. Materiaalit ovat todella pehmeät ja sävy ei ole syksyinen, vaan ihanan piristävä ja harmoninen tummempien värien ohella. Tästä ponchosta on useampi eri värivaihtoehto Joensuun liikkeessä.

kaunis poncho vaaleanpunainen valkoinen harmaa hapsuponcho kietaistava poncho hienoneuletta

Tähän hempeään ponchoon yhdistäisin itse mustaa nahkaa tai nahkajäljitelmää, joka toisi kontrastia söpölle poncholle. Aiemmin mainittujen vahapintaisten Skinny- housujen kanssa tämä toimisi todella hyvin! Mallinukelle puettiinkin hame kahdella eri nahkajäljitelmällä - toinen pinnoista on mokkanahan kaltainen ja toinen rouheampi kuviollinen. Topiksi alle laitettiin Espritin mallistosta spagettiolkaiminen perustoppi, joita saa monessa eri värisävyssä kuten muitakin toppeja ja t-paitoja.

poncho hienoneule syysmuoti pukeutuminen kerrospukeutuminen

ponchoja joensuusta tyyliblogi pukeutuminen kerrospukeutuminen syysmuoti syksyn muotivaatteet

stailaus poncho miten pukea poncho omaan tyyliin tyyliblogi vinkit pukeutumiseen

Mielestäni jokaisella naisella tulisi olla trenssitakki, mieluiten kaksi kappaletta - toinen värissä, joka sopii yhteen kaiken kanssa ja toinen värissä, joka on kaunis sekä piristävä yksityiskohta pukeutumisessa. Itseltäni löytyy musta trenssi ja työn alla on punainen trenssi toiseksi takiksi. Leutoina talvina olen mennyt trenssillä koko talven läpi, sillä pidempi malli suojaa paremmin ja huivin saa kauniisti kaulalle herrainkauluksien kanssa. Trenssi sopii arkeen sekä juhlavampiin tilaisuuksiin, joka on yksi suurimmista syistä miksi juuri trenssi pitäisi löytyä vaatekaapista. Vinkkinä kerrottakoon, että napakka, vahva puuvilla on paras materiaali välikauden trenssiin. Espritin verkkokaupasta löytyy tällä hetkellä kaksi erilaista trenssiä, ne löytyvät täältä ja täältä. Talvikäyttöön on saatavilla myös 80% villaa sisältävä trenssinkaltainen takki.

mokkanahkajäljitelmä mokkanahkajakku ruskea taupe viininpunainen mokkanahkajakku jakku syksyyn

Mokkanahka on ajankohtainen vaatteissa ja asusteissa ollut jo jonkin aikaa, mutta nyt sitä löytyy helpommin kaupoista ja itseasiassa myös työni kautta olen saanut todella kattavat värikartat kotimaan mokkanahoista. Espritiltä löytyy aitoa mokkanahkaa sekä mokkanahkajäljitelmää, jonka voi huoletta pestä koneessa. Mokkanahkaa löytyy perinteisessä ruskean sävyssä, mustana ja ihanan syksyisenä viininpunaisena. Syksy on avoimien takkien aikaa ja se antaa tilaa muulle pukeutumiselle.

yksityiskohdat tikkaukset jakku mokkanahka

pikkumusta nahkajäljitelmää mokkanahka kuviollinen nahka pikkujoulumekko esprit syksyn muoti

Mokkanahkajäljitelmää löytyy myös mekoista ja voisin kuvitella tämän ylläni olevan mekon menevän hyvin pikkujouluissa, mutta myös arjessa. Asustamalla pikkumustasta tulee monikäyttöinen, esimerkiksi pienempien laukkujen ja näyttävien korkojen kanssa mekko muuntuu juhlavammaksi - isommalla laukulla, vyöllä ja perusavokkailla mekko on paremmin arkeen sopiva. Sama pätee myös alla olevaan vaaleansiniseen mekkoon, josta löytyy rusettiyksityiskohta olalta.

vaaleansininen mekko rusetilla pukeutuminen tyyli juhlamekko

kuviollinen pusero syysmuoti kuviot

mokkanahkajakku syysmuoti vinkit pukeutuminen tyyli inspiraatio

Syksyn muodin tärkeimmät piirteet ovat siis tiivistettyinä;

Erilaiset tekstuurit - neuleet, mokkanahka, nahka, pörröiset materiaalit
Petrooli ja viininpunainen (myös muita sinisen sävyjä ja tummanharmaata löytyy paljon)
Ponchot
Colorblock- tyyppiset leikkaukset

muhkea neule viininpunainen burgundy cardigan

esprit pukeutuminen syys- talvimuoti 2016-2017 syysmuoti talvi pukeutuminen tyyliblogi muotiblogi

tekstipaidat pitsillä la vie est teksti paita esprit syysmuoti

Pitsi
Kietaistavat mallit ponchoissa, takeissa ja paidoissa
Monikäyttöisyys
Pussy-bow paidat
Kauniisti laskeutuvat paidat ja hameet
Kuviollisuus
Eri materiaalien yhdistely joko samassa vaatteessa tai asussa

pussybow paita petroolinvärinen asu inspiraatio pukeutuminen nahkahousut vahapintaiset housut pillifarkut

Klassisuus
Rouheat yksityiskohdat
Ruudut ja raidat
Pienet laukut 
Kynähameet

pussy-bow pusero petrooli petroolinsininen pusero Joensuu Esprit

Mikä on teidän mielestänne paras syysmuodin juttu? Itse lämpenen kaikkein eniten erilaisille nahkapinnoille, pussy- bow paidoille, kynähameille, yksihihaisille paidoille ja ruuduille. Odotin enemmän vihreän sävyjä tälle syksylle, mutta kieltämättä petroolin sävyt ovat aivan upeita ja monien ihmisten väreihin sopivia. Pienille laukuille myös iso peukku, ihan koko omaisuutta ei tarvitse raahata mukana pienen ja sievän laukun kanssa!

perjantai 16. syyskuuta 2016

Astetta hempeämpää työasua

Reilu viikko takaperin tapasimme Bella Photon Sallan kanssa Kuopion Houkutuksessa uusien kuvausten suunnitteluiden ja muiden työjuttujen merkeissä. Oli mukavaa pyrähtää Kuopioon ja aika vierähti todella, todella nopeasti etten Sallan tapaamisen lisäksi muuta ehtinytkään paikkakunnalla tehdä. Päälle laitoin tällä kertaa viileän päivän takia vähän pidempää hametta ja yhdistin hameeseen River Islandin napapaidan, joka omasta mielestäni on paras pari tälle hameelle. Cobblerinalta ostamani hennon vaaleanpunainen Rusettilaukku sopi kauniisti hameen sävyyn ja halusin jatkaa hempeää linjaa myös kenkien kanssa. Mihinkäs asuun nudet korkokengät eivät sopisi!




Napapaita - River Island
Hame - Hamells
Korkokengät - Christian Louboutin
Laukku - Cobblerina
Rannekoru - Timanttiset

Pitkä hame toi mukavaa vaihtelua pukeutumiseen ja aina vaan jaksan ihastella, miten kauniisti tämä liikkuu omien liikkeiden mukana. Materiaali on kestänyt todella hyvin, kulumaa ei näy lainkaan vaikka hame on kymmeniä vuosia vanha. Nämä hempeät pastellisävyt sopivat yllättävän monien värien kanssa yhteen, varsinkin tuon Cobblerinan laukun sävy on sellainen mikä sopii kaiken kanssa.



Työreissun jälkeen hain muksun hoidosta ja pihalla ollessamme ajattelin ottaa kuvat päivän asusta. Polkutraktori on nyt kova sana ja ylläolevassa kuvassa on tilanne päällä, kun hän ajoi pihatien kuoppaan. Piti lähteä työntämään traktoria "ojasta" pois aina kuvaamisen välissä, kun toinen tuli kiireen vilkkaa huutamaan että "Äiti, äiti! Ajoin traktorilla ojaan!". Tästä kerroinkin jo aiemmin blogin Facebook- sivuilla.


Tällä suunnalla on ollut varsinaista hullunmyllyä tässä viime aikoina kuten päivitystahdista voi päätellä, sillä pidän syyskuun loppupuolella lomaa ja kokonainen viikko pitäisi tehdä sisään. On sitten mukavampi palata lomalta kun voi tehdä suoraan normiviikkoa! Ja joskos ehtisin itselleni ommella muutamat uudet vaatteet, on sen verran kivoja ideoita mielessä ja paperilla. Tässä hiljaisemmalla välillä on ehtinyt sattua vaikka mitä, mutta olen myös ehtinyt viettää aikaa perheen kanssa, hoitaa blogiin liittyviä juttuja ja etsiä kissaakin. Tänään aamupäivällä eräs toimittaja tuli haastattelemaan minua työni osalta ja loppupäivä menikin kuvien muokkaamisen sekä blogin päivittämisen parissa. Huomenna nukun kyllä niin pitkään kuin mahdollista, jaksaa sitten vielä jatkaa loman alkuun asti energisenä. Kieltämättä odotan innolla loman alkua - meinasin aloittaa loman rentoutumalla Joensuun Eco Beautylla kokovartalohoidossa!


Rentouttavaa viikonloppua ja palaillaan!